Kuulumisia

Työt pitää kiireisenä. Niinkuin aina. Lähihoitajan arki on hektistä, sitä ei käy kieltäminen. Jatkuvaa kiirettä, avuntarvitsijoita on enemmän kuin antajia. Kun pyydetään apua, vastaus on aina sama.. Lisää resursseja ei ole, eikä tule. Koittakaa pärjätä. Voivoi ja taputus päälaelle. Onneksi on esimies, joka muistaa myös kiittää ja kehua. Jos esimies ei ottaisi asioita tosissaan, ei myöskään ottaisi työtiimi. Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että työyhteisöni on mieletön. Me jaksamme nauraa ja iloita päivästä toiseen. Ja tiedämme, että jos huono päivä osuu omalle kohdalle, työkaverit antavat purnata pahaa mieltä pois, eikä kukaan osoita syyttävällä sormella.

Toki jokaiseen työyhteisöön mahtuu joku, joka ei ole tiimipelaaja. Tämä ihminen ei pelaa yhteiseen pussiin, vaan täysin omaa etuaan ajatellen. Eniten kammoan sellaisia hoitajia, jotka ovat unohtaneet sen, minkä takia tätä työtä tehdään. Ihmiset, jotka ajattelevat, että voi sanoa mitä vain, koska on hoitaja. Ei voi. Vanhukset ovat myös ihmisiä, joilla on itsemääräämis oikeus. Hoitajan tehtävä on kumota itsemääräämisoikeus vain silloin, jos asiakkaan valinnat ovat hänelle itselleen vaaraksi.

Itse ajattelen, että tällä alalla on ihmisiä, jotka hoitavat ihmisiä. Ohjenuora, kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan, toimii äärimmäisen hyvin tässäkin asiassa.

Lepo vaan, nautitaan elämästä, kun vielä voidaan. ❤️